
Samuelin-05 ja Danielin-08 touhuja ja oivalluksia sekä vähän äidin leipomuksiakin.
Käytiin tänään kokeilemassa koko perheen voimin, kuinka mukavaa mäenlasku onkaan. Näiden kuvien myötä kaikille oikein mukavaa laskiaista toivottelee meidän perhe
Mitä kaikkea kotona tapahtuukaan silloin, kun äiti on töissä??? Sitä saa yleensä vain arvailla, mutta tänään isi oli tallentanut kameraan viittamiehen touhuja.
Tällainen viittamies miekkoineen oli seikkaillut meillä kotona tänään
vauhtiahan ei toki puuttunut
vinkeä viittamies
viittamies ja aseenkantaja (mitä isot edellä sitä pienet perässä) Äidin rakkaat pikkumiehet <3 <3
Sunnuntaina oli niin ihana ilma, että lähdettiin nauttimaan ulkoilusta koko perheen voimin.
pojat pääsi pulkkailemaan, kun lähdettiin Ressu-koiran kanssa lenkille
Portin vieressä on pienet lumikumpareet joissa on kiva leikkiä. meidän piha kun muuten on aika tasaista maastoa.
Daniel on tähän asti tyytynyt katselemaan Samuelin touhuja vaunuissa tai pulkassa istuen, mutta nyt innostui itsekin möyrimään hangessa.
pieni tutkimusmatkailija <3
Sitten vielä harjoiteltiin mäenlaskua yhteistuumin.
Ihana aamupäivä, illaksi äiti suuntasi töihin ja miehet jäi kotiin keskenään.
Ystävänpäivän kunniaksi päätettiin Samuelin kanssa tehdä jauhelihapannukakkua iltapalaksi. Innokas apulainen halusi maalata äidille vuokan valmiiksi :)
tarkkuutta vaativaa hommaa!
Daniel on kova poika auttamaan isää ja eräänä iltana kun isä asensi vitriinikaappia paikoilleen oli "apumieskin" valmiina tosi toimiin.
tuleva "heikkovirta-asentaja" työssään
välillä täytyy tietenkin hoidella asioita puhelimitse ja Daniel itseasiassa on aika usein puhelin korvalla.
puhelimen laturi käy tarvittaessa myös puhelimesta
Nyt on Daniel selkeästi innostunut harjottelemaan itse syömistä. Lusikka tiukasti omassa kädessä, tähtää tarkasti lautaselle ja sieltä kohti suuta. Yllättävän hyvin osuu lusikka jo suuhum, mutta kyllähän sitä ruokaa vielä löytyy ruokailun lopuksi vähän sieltä ja täältä. Koira kiittää, kun pääsee siivoomaan pikkumiehen jälkiä.
tarkka keskittyminen
ja sitten lusikka onnistuneesti suuhun
onnistumisen riemua
Tammikuun lopulla toteutui pitkään odotettu unelma (äidin ainakin), kun suunnattiin Samuelin, mummin ja äidin voimin katsomaan Disney on ice- prinsessaklassikoita. Meillä oli viime vuonna jo tarkoitus mennä katsomaan jääshow, mutta silloin samuel sairastui kuumeeseen pari päivää ennen ja täytyi esitys jättää väliin.
Saavuimme paikalle juuri sopivasti siten, että kun pääsimme istumapaikoille niin esitys alkoi. Samuel seurasi silmä kovana jään tapahtumia ja aina välillä kysäisi, että missä se kuhmiko (tuhkimo) oikein on.
kaikille esiintyjille Samuel antoi hurjat taputukset aina esityksen päätyttyä
Ensimmäisenä jäälle saatiin Aladin ja Jasmin, sekä tietysti henki
Lentävämatto sai kovasti ihmetystä osaksensa
Sitten jäälle saapuivat kaunotar ja hirviö, johon Samuel totesi: en minä pelkää.
värikäs vedealainen maailma ja pieni merenneito ystävineen.
Siinä vaiheessa kun pieni merenneito muuttui ihmiseksi ja pyrstö (Housut joissa leveät lahkeet, näytti aivan pyrstöltä) muuttui jaloiksi, kuiskasi Samuel äidille:" äiti tolla tätillä ei ole housuja" :) Äiti kyllä sitten korjasi, että on sillä pienet housut ja pieni hamekin, näetkö? Johon Samuel totesi hetken katseltuaan:" Joo-o on sillä pienet housut".
Lumikin hilpeyttä herättävät 7 kääpiötä :)
JEEEEE!!!! Mikki ja Minni
Hassu Hessu
prinsessat ja prinssit yhdessä jäällä, tosin kuhmiko (tuhkimo) puuttui vieläkin
kato äiti, hiiriä! Lopulta pienen miehen odotus palkittiin ja tuhkimo saapui hiirineen. Sen verran on tämä satu Samuelin mieleen, että osasi hienosti laulaa laulujen mukana (on tätä jonkun verran kateltu videolta kotona)
Kuhmiko olen täällä, huusi Samuel ja vilkutti kovasti kurpitsavaunuissa matkustavalle Tuhkimolle. Tuhkimon tanssiaisiin päättyi upea esitys.
Luulempa että näistä esityksistä tulee meille perinne tulevaisuudessa...
Daniel on viimein oppinut nukkumaan yöt kokonaan :) Tästä ihanuudesta on saatu nauttia viimeiset kaksi viikkoa jo. Siitä huolimatta, että meille on samalla rantautunut räkätauti kera kuumeen ja kaatanut koko joukon miehiä. Äiti yrittää vielä sinnitellä, josko säästyis taudilta
Meillä nähtiin eilen illalla 21.1.2009 Danielin ensiaskeleet! Äidin luokse otettiin yksi askel ja isän syliin peräti kolme askelta :) Näin se aika kuluu ja lapset kasvaa.
Pari viikkoa sitten, kun oltiin lähdössä jumppakerhosta Samuelin kanssa kotiin näki Samuel koululaisia luistelemassa jäällä. Silloin ei voitu jäädä ulos luistelua katsomaan, kun poika oli jumpan jäljiltä hikinen ja liian vähissä vaatteissa ulkoillakseen ja itkuhan siitä tuli. Koko kotimatkan huusi takapenkilla: "Haluan luistelemaan". Muuten hyvä, mutta ei omistanut sillon vielä luistimiakaan, koska ei ollut osottanut asiaan mitään kiinnostusta. No nyt tuli harvinaisen selväksi, että haluaa luistella. Niimpä isä seuraavana päivänä asioille mennessään, kävi kiertämässä läheiset kirpputorit ja löysikin yhdet just oikean kokoset poikien harjoitusluistimet, sekä tietysti mailan ;) Mummilta ja vaarilta saatiin enon vanha kypärä, joten oltiin valmiita ensimmäisiin luisteluharjoituksiin, koko perheen voimin.
Ihan hyvin Samuel luistimilla seisoo, mutta hirvitys meinasi iskeä, kun ei se luisteleminen oikein vielä onnistunutkaan.
"Haluan kävellä kengillä": totesi Samuel hetken luistelua kokeiltuaan. Sitten jäälle tuli koululaisia liikuntatunnilla luistelemaan ja heidät nähdessään Samuel huusi:"Minä luistelen, katsokaa minua"! :)
Daniel tyytyi seuraamaan Samuelin ensimmäisiä luistelu harjoituksia rattaissa istuen.
Hopoti-hoi heppa!
Luistelu harjoitusten päätteeksi poikettiin vielä läheisessä leikkipuistossa keinumassa ja laskemassa mäkeä.
(tammikuu 2009)
Täytteenä rahkaa, jossa kuningatarhilloa ja mansikoita. Pursotukset tehty kermalla johon lisäsin vähän rahkaa ja sinistä (näyttää mun silmään kyllä enempi vihreältä) elintarvikeväriä ja lopuksi vielä ripottelin päälle koristetähtiä. Hyvää oli!!!!!
Mikki, Aku ja Hessu kumppaneineen alkoi olla hitti 3v synttäreiden tienoilla ja siitä johtuen koristi Samuelin kakkua iso Mikki (toukokuu 2008).
Mikki on syötävä kakkukuva, jonka tilasin Bake & Party -sivustolta ja pursotus kermalla, joka on värjätty oranssilla elintarvike värillä.

Samuelille pallot on ollu mieluisia jo pienestä pitäen. Niimpä 2v kakkukin 2007 oli pallon muotoinen
Äiti on tykänny aina leipomisesta ja poikien syntymän jälkeen syttyi palava halu kokeilla uusia juttuja. Erityisesti kokeilun kohteeksi ovat joutuneet poikien synttärikakut. Lopputulos ei aina vastaa mielikuvaa joka äidillä on päässänsä kakun teko hetkellä, mutta usein miten ainakin maku on kohdallaan, vaikka ulkonäkö olisikin sitten jotain ihan muuta.
Niimpä siis ajattelin lisätä oman osionsa kakuille ja muille leipomuksille, mitä tänne sattuu eksymään.
Samuel sai viikonloppuna ensimmäiset suksensa ja tietysti niitä piti heti päästä käytännössä kokeilemaan. Isi ei ollut vielä ehtinyt säätää siteitä sopiviksi, mutta se ei innokasta hiihtäjää haitannut. Rapulta hiihteli autokatoksen kulmaan 2-3m kaatumatta ja perille päästyään tuuletti kovasti: "Jee, minä voitin".
tarkkaa touhua (vaikka kuvan laadusta ei voi samaa sanoa)
minä hiihdän!
teen vielä lumisadetta ennen sisälle menoa
Lauantaina juhlittiin sitten virallisesti Danielin 1-vuotis syntymäpäiviä. Mummi, vaari, täti, Miska, eno, mamma, pappa, Petri, Sanna, Jussi, Aleksi, Laura ja Lauri tulivat juhlimaan pienen miehen suurta päivää. Kiitos teille kaikille!
Komea sankari odottelee vieraita saapuvaksi
Täti ja Daniel, mitäs täältä löytyy?
täti ja Miska, Daniel sai lahjaksi värikkään tuhatjalkaisen
kiva mato
vaari, mummi ja eno onnittelevat pikkumiestä
kortin tutkintaa mummin kanssa, paketit odottaa vielä avaamista
Samuel toimi innokkaana paketin aukaisu apulaana, Daniel tutustuu mummin kanssa palapalloon
Daniel puhaltaa kynttilän yhdessä isin kanssa
kakku maistuu sankarille
väsynyt mutta iloinen sankari

 laitoksella.jpg)
 Daniel syntymä ja sairaala aika.jpg)
pieni auringonpalvoja.
Tällaisen kuvan olivat hoitajat keskolassa ottaneet Danielista :) Auringonpalvoja 8vrk vanhana  Daniel syntymä ja sairaala aika.jpg)